Olin vielä silloin 17v tyttönen, kun tämä tapahtui. Olin ostanut kuukausi sitten ensimmäisen dildon itselleni. Leikin sillä välillä itsekseni, mutta en nauttinut siitä loppujen lopuksi kovinkaan paljon, vaikka olikin liukkaria pikkasen käytössä. Halut rupesivat olemaan aika suuret, vaikka en ollut harrastanu seksiä ennen. Tuntui että en pystynyt enää vaan tyytymään omiin käsihoitoihin vaan tarvitsin munaa.
Aloin katselemaan netistä seuranhakuilmotuksia deitti sivustoilta, mutta ei sieltä löytyny ketään, kuka pistäisi silmään hyvällä tavalla. Jätin itse siis yhdelle sivulle ilmotuksen, jossa kerroin että olin c:n rinnoilla varustettu 17v tyttönen. En kuitenkaan maininnut ilmoituksessa että olin vielä neitsyt.
Seuraavana päivänä kun heräsin niin huomasin, että sähköpostiin oli tullu 25 uutta viestiä. Lueskelin niitä ja valitsin tuoreimmat ja herkullisemmat kirsikat päältä. Vastasin heille ja sain nopeasti myös vastauksia takaisin. Yllätyin ja menin hieman shokkiin kun he kysyivät: "Kuinka paljon haluat korvausta?" Siinä vaiheessa tajusin, että nämä miehet on etsimässä maksullisia naisia. Ajattelin hetken ja mietin, että kuinka pahan rikoksen minä olen tekemässä. Mutta raha tuli tarpeeseen, joten mietin että miksipä ei.
Nakkailin viestejä miesten kanssa ja lopulta kaksi heistä ehdotti myös tapaamista. Hetken epäröityäni suostuin. Sovin parin miehien kanssa suihinotosta ja ne tapaukset menivätkin ongelmitta. Miehet saivat mällätä minut ja minä sain vastineeksi rahat. Loppuvuodesta arki ja koulu alkoivat painaa päälle entistä kovemmin. Lopetin nettijutut enkä sen jälkeen kattonu sähköpostia.
Viimesestä tapaamisesta oli kulunut pari kuukautta ja joulu oli tulossa. En saanut alaikäsenä oikein töitä mistään ja raha oli loppumassa. Pakkohan mun oli äitiä autettava, että meillä olis ruokaa ja lahjoja jouluna. Mietittiin kuumeisesti että mistä saataisiin rahaa, vaikka tiesinkin jo vastauksen.
Avasin jälleen mun sähköpostin ja laitoin deittiprofiilini otsikoksi: Neitsyt korkattavaksi. Ja vielä oikein huutomerkillä. Siitä luulisi heruvan rahaa, mietin. Laitoin vielä parit kuvatkin minusta, alusvaatteissa. Selasin läpi uusia yhteydenottoja.Vastasin yhteen, valikoituun viestiin, joka lupasi eniten rahaa neitsyydestäni.
iestitellessämme sovimme tapaamisen läheiseen kahvilaan.
Hämmästyin ensinnäkin kuinka nuoren näkönen, hyvä kuntonen ja komea mies oli vastassa. Iältään hän oli varmaan vajaa kolmekymppinen. Sain pienet kiksit jo heti alussa. Pian jo nousinkin hänen autoonsa.
Autokyydin saadessani en viitsinyt vaihtaa korkkareitakaan kävelykenkiin, vaan nappasin vaan kenkäpussini mukaan ja menin kundin perässä autoon. Huomasin yhtäkkiä, että mies jatkuvasti vilkuili sääriäni ja reisiäni. Istuessani auton etupenkillä, kipusi mekon helma alle puoleen reiteen ja hyviksi tietämäni sääreni ja reiteni olivat näteissä kiiltävissä juhlasukkiksissa siinä aika tarjolla. Yritin ensin peitellä näkymiä, mutta pian aloin nauttimaan miehen huomiosta ja tulin asetelleeksi jalkani vielä vähän enemmän esille.
Saavuimme hänen kämpille ja astuin ovesta sisään. Jotain me puhuttiin siinä ympäripyöreitä ja sitten mies ohjasi minut makkarin puolelle. Suudeltiin siinä hetki ja mies puristi mua takaa. Mies riisui vaatteet päältäni nopeasti pois. Menin polvilleni ja otin miehen kalsarit pois. Pelästyin aluksi sitä kuinka paksu varustus hänellä oli. Alko pikkasen ahdistaa, että mitä siitä tulee. Mies oli kuitenkin päättäväinen, joten ilmoitin ottavani häneltä ensin sängyssä suihin. Tämä selkeästi miellytti häntäkin.
Käänsin hänet selälleen vuoteelle, haarat auki, kumarruin hänen jalkojensa väliin ja otin munan suuhun. Se oli täydessä erektiossaan, kuuma ja kiimatipoista liukas. Tein päälläni naivaa liikettä, terska tuntui kurkussani. Välillä päästin ulospäin ja imin kärkeä varovasti, ja sitten taas otin sen syvemmälle. Mies huokaili, voihki.
Sitten oli hänen vuoronsa. Mies hieroi ensin paljaita, suuria ja raskaita rintojani niin että nännit kovettuivat. Lisäksi hän laittoi käsiinsä silikoniliukastetta ja alkoi hyväillä minua alempaa. Kuin huomaamatta hän tunki sormeni pilluuni ja tunsin puristuvani sitä vasten. Etenimme hitaasti, musiikkikappalekin ehti vaihtua. Menetin ajantajuni. Hän otti lasisen dildon jolla hyväili klitoristani samalla kun sormet temppuilivat sisälläni. Sitten hän työnsi sen sisälleni. Dildon pysyessä paikallaan, mies jatkoi hyväilemistäni sormin. Hänen kätensä liukui häpyhuulillani, joku sormista painoi välilihaa ja peräaukon aluetta härnäävästi, mutta menemättä sisään.
Pian hän alkoi myös nuolla minua. Samalla hän siveli hellästi peppuani ja välillä sormetti rajummin pimppiäni. Sain ensimmäisen orgasmini. Mies levitti mun haarat ja nuoli mua. Hänen kielensä tuntui ihanalta. En oikeesti voinu käsittää kuinka kiihottavalta se tuntu. Siinä hän sitten anto mulle nautintoa kielellä parisen minuuttia.
Tämän jälkeen menin makaamaan sängyn päälle selälleen, jalat auki. Mies otti kumin pöydän päältä ja alko työntyy mun sisään. Hetken kivun jälkeen se oli taivaallista. Se oli ihanaa. Lopulta hän oli saanut koko kalunsa sisääni ja aloitti hitaan naintiliikkeen lähetyssaarnaajassa. Samalla hän kehui kuinka kaunis olen ja kertoi yllättyneensä myös kuinka tiukka olen. Punastelin.
Seuraavaksi kiipesin ratsaille. Seisova muna upposi suoraan syvälle sisälleni. Hieroin itseäni miestä vasten, hänen kätensä puristelivat rintojani ja pakarojani. Ennen kuin huomasinkaan orgasmini yllätti, kylmät väreet levisivät pitkin kehoani. Jäin pitkäksi aikaa orgasmin jälkeen hänen päälleen, pillu supisteli hiljalleen, yhä harvemmin ja harvemmin.
Kun pahin hengästyminen oli ohi, käännyin kontalleni ja mies tuli sisälleni takaapäin. Olin tässä vaiheessa jo tosi liukas, suorastaan puhkinaitu. Silti yritin supistella hänen ympärillään. Hän kiihdytti tahtiaan, purin tyynyä, voihkin ja ynisin. Nyt oli hänen vuoronsa tulla.
Mies tuli kovaa sisälleni ja voihkin itsekin kalun sykkiessä lämpimät mällit pilluuni. Rojahdin sängylle retkottamaan miehen vartalon tekiessä vielä muutamia hitaita nainti liikkeitä.
Yhdyntä kesti kaikkinensa noin 20 min. Lopuksi menin vielä suihkuun ja puin vaatteet päälle.
Otin rahat taskuuni ja lähdin. Suukon ja halin sain. En kadu ensimmäistä kertaani ollenkaan.