Sivut

Valtiattarelleni 2

Saapuessasi töistä kotiin kaappasit minut mukaasi olohuoneen sohvalta kuljetellen minua hitaan päättäväisesti makuuhuonetta kohti ilmoittaen lyhyesti että Valtiattaresi kaipaa palvelujani pitkän työpäivän jälkeen.

-Nyt meet lattialle polvilles.

Tottelin Valtiattareni käskyä ja vaivuin makuuhuoneessa polvilleni hänen eteensä.

Valtiattareni ohjasi käteni selkäni taakse ja lukitsi ne nahkaisilla kahleilla. Seuraavaksi hän kiinnitti jalkojeni väliin samanlaiset kahleet. Valtiattareni asettui istumaan sängyn päätyyn avaten minulle jalkansa  ja tarttuen minua sirolla kädellään leuastani:

-Suu auki kiltisti, orjapoika. Hän sanoi ja työnsi pillunsa naamalleni.

Raotin suutani ja hän painoi karhean pillunsa tiukasti naamaani vasten.

-Noin, nyt pysyt siinä ja nuolet mun pilluani sen aikaa kun minä puhun ettet keskeytä. Mä ajattelin antaa sulle tänään kunnon opetuksen kuinka Valtiatartasi tulisi miellyttäää, Valtiatareni ilmoitti. Valtiattarellani oli puhuessa jatkuvasti pieni hymy suupielissään ja hän vaikutti edelleen selvästi huvittuneelta koko tilanteesta.

 Valtiatiattareni pakotti naamaani syvemmälle sisäänsä huokaillen samalla nautinnosta. Sitten hän löysäsi hetkeksi otettaan, kunnes taas painoi pääni syvälle jalkojensa väliin. Valtiattareni toisti tätä liikerataa useita minuutteja minun kakoessa ja kuolan valuessa suupielistäni. Tämän jälkeen hän veti naamani pois syljestäni kiiltävästä pillustani.

-Hyvä orja, nyt näyttää siltä miltä pitääkin, hän sanoi ja tuli taakseni.

Seuraavaksi tunsin kuinka Valtiattareni alkoi vetää boksereitani pois peppuvaoltani ja alkoi sovittaa liukastetun anustapin päätä pepulleni.

Aloin inistä tuntiessani sen kylmän ja kovan pään peppuni suulla, mutta Valtiattareni työnsi tapin hitaan päättäväisesti sisääni. Viimein anustapin paksuin kohta oli sisälläni ja oloni alkoi hieman helpottaa. Käskystä nousin ylös lattialta vaivalloisesti olivathan käteni yhä lukittuna tiukasti selkäni taakse.

Valtiatar seisoi hänen vieressään nauruaan pidätellen katsellessaan työskentelyäni. Lopulta hän avasi hetkeksi nilkkakahleeni että pääsin lattialta ylös.

Päästyäni seisomaan Valtiattareni palattuaan kietoi mustan, nahkaisen kaulapannan kaulaani. Hän kiristi pannan kaulani ympärille ja lukitsi sen soljella. Valtiattareni kiinnitti  nahkaisen talutushihnan kaulapannan metallilenkkiin ja nykäisi hihnasta kevyesti.

-Noin, nyt meidän orjallamme onkin kaikki tarvittava, Valtiattareni sanoi seistessä tyytyväisesti hymyillen edessäni.

Valtiattareni käski minut sängylle selälleni ja kiinnitti jalkakahleeni taas kiinni. Sen jälkeen tuli päälleni hajareisin istumaan. Hän alkoi hyväillä toista nänniäni sormillaan jolloin se kovettuikin saman tien. Huomatessaan tämän hän nipisti terävästi nänniäni mikä sai minut inahtamaan kevyesti.

-Älä inise siinä, orja.  Valtiattareni sanoi ja laski toisella kädellään boksereitani alaspäin jalkojani pitkin toisenkin olkaimen silkkimekosta, kunnes bokserien kangas pysähtyi roikkumaan kivikovana seisovaa kaluani vasten. Tämä sai Valtiattareni purskahtamaan nauruun. Nyt tunsin häpeäni ja alemmuustilani lähes sietämättömänä ja olin silti kiihoittuneempi kuin koskaan.

-Hemmetti, noinko paljon tää sua kiihottaa! Enhän mä ole ehtinyt tekemään vielä juuri mitään. Sä oot kyllä tosi säälittävä tapaus, orja! Valtiattareni torui minua ja käsiteltyään nännini samalla tavalla hän vetäisi bokserit päältäni nopealla liikkeellä. Hän antoi niiden lentää kaaressa näkökentäni ulottumattomiin.

-Toi sun kalusi käy pikkuhiljaa häiritsemään mua, muistuttaa koko ajan miten säälittävän kiimainen pikkuorja sä oletkaan, Valtiattareni sanoi ja asettui kostealla pillullansa kaluni päälle. Hitain, pitkin vedoin hän alkoi lypsää kaluani pillunsa huulilla.

-Nyt saat käyttää tota kaluasi johonkin hyödylliseen kerrankin, nimittäin Valtiattaresi tyydyttämiseen. Jos mä lypsän sun kassit tyhjiksi, niin ehkä toi sun seisokkisi rauhoittuu.

Valtiattareni otti asennostani jälleen ilon irti ja työnteli täydellisen pyöreitä rintojansa naamani eteen kasvoihini kiinni ja käski huvittuneella äänellä:

-Samalla voisit orja vähän nuolla näitä mun rintojani, käsiäsihän kun et voi käyttää.

Alistuneena työnsin kieltäni ulos suustani ja hän työnsi toisen rinnoistaan kieleni ulottuville. Päätäni nytkyttäen sain vaivoin nuoltua niiden pintaa edes jotenkuten. Pääni oli todella vaikeassa asennossa, mutta yritin parhaani mukaan miellyttää häntä. Aloin liikuttaa kieltäni yhä nopeammin sillä päätäni en pystynyt muuten liikuttamaan juuri ollenkaan naamani ollessa painettuna Valtiattareni rintaa vasten.

Samalla Valtiattareni oli nopeuttanut kaluni päällä ratsastamista ja tapin painaessa samaan aikaan pepussani olin jo todella lähellä tulemista. Valtiattereni oli kuitenkin vielä lähempänä ja hän sai niin kovan orgasmin että se tuntui omassa kalussani asti. Tunsin hänen mielihyvän aaltojensa täyttävän koko vartaloni, samalla anustappi pepussani ja Valtiattareni ihanan tiukka pillu kalullani tekivät tehtävänsä. Tunsin kuinka spermani tuli sykäyksittäin. Valtiattareni ei lopettanut lypsämistään, vaan hänen lantionsa jatkoi tasaisia pitkiä vetojaan minun kaluni nytkähdellessä spermapurkausten tahdissa. Pikkuhiljaa tulemiseni loppui ja Valtiattareni nousi päältäni.

-Roiskit orja lastisi ihan miten sattuu, sulla ei ole näköjään minkäänlaista itsekontrollia. Saat nyt rangaistuksen siitä hyvästä Valtiattareni sanoi ja nousi kaluni päältä. Hän alkoi nopeasti runkkaamaan orgasmini jäljiltä herkkää kaluani, niin hän sai kuin saikin lypsettyä sieltä vielä pari pisaraa spermaa ulos minun vaikeroidessani. Ne hän kaapi sormensa päähän.

-Kieli ulos, orja. Valtiattareni käski ja veti talutushihnan avulla kaulapannasta pääni ylös sängystä, hänen sormensa luokse.

Vastentahtoisesti aloin nuolla spermojani hänen sormensa päästä hänen katsellessa.
-Katsos tätä, Valtiatar sanoi mutristaen huuliaan, katsoen minu ylväästi alaspäin. Hän nosti jalkovälinsä kasvojeni eteen ja huomasin sen kiiltävän sinne laukeamastani lastista. Nyt jo täysin osaani alistuneena avasin kiltisti suutani ja työnsin kieleni ulos alkaen kuuliaisesti lipoa spermojani pois Valtiattareni pillusta. 

-Hyvä poika, nyt näyttää siltä kuin pitääkin. Valtiattareni sanoi hyväksyvällä äänellä ja vetäisi tapin pepustani nopealla liikkeellä ja käski minut pesemään sen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti